Mitä sinä haluat sisustukseltasi?

Lukitseeko luovuutesi se, että joku toinen päättää sinun huonekalusi mallin, pehmeyden, koon, kankaan tai jalan? Vai mietitkö ehkä huonekalujen alkuperää ja valmistusprosessin eettisyyttä? Päätimme ratkaista sisustajan harteita painavat ongelmat kertaheitolla jo hyvän aikaa sitten. Näin syntyi kustom!

Suomalaista laatua jo 1970-luvulta

Kustom on perheyritys, joka on valmistanut jo 1970-luvulta asti huonekaluja. Meiltä on lähtenyt uusiin, ikiomiin koteihinsa yli 15.000 laadukasta sohvaa ja nojatuolia. Ei mikään hullumpi suoritus, vai mitä?

   

Sinä olet oman kotisi asiantuntija 

Me taas olemme asiantuntijoita  toteuttamisessa. Joten yhdistetäänkö voimat? Asiakkaamme todistavat mielellään, että näin syntyy säkenöivä, tunnelmallinen, laadukas, toimiva, kaunis ja juuri sinun kotiisi sopiva sisustus.

Täältä voit tutustua joihinkin asiakastarinoihin. 

Miten muokata mieleinen huonekalu?

Pohdi aluksi tarvettasi: minkälaista arkea elät? Minkä kokoinen on taloutesi? Kuuluuko arkeesi lapsia, lemmikkejä ja muita ihania asioita? Kokoontuuko koko perhe samalle sohvalle, vai haetko ikiomaa istuinta esimerkiksi työhuoneeseen?

Tartu rohkeasti mittanauhaan: määrittele huonekalulle sopiva koko.
Usein lopputulos on paras, kun ympärille jää inasen ilmaa.

Päätä pehmeys: oletko löhöilijä? Haluatko upota sopivasti sohvan tai nojatuolin uumeniin? Valitse höyhentäyte. Jos kaipaat tukea selän taakse sekä istuinmukavuutta, valitse kimmovaahto. Lue lisää täältä. Voit käydä koeistumassa eri pehmeydet ennen tilauksen tekemistä showroomissamme.

Suunnittele ulkomuoto: kustomin valikoimissa on yli 10 000 kangasvaihtoehtoa, joten varaa reilusti aikaa mieleisesi valitsemiseen. Löydät meiltä myös nahkavaihtoehtoja.

Ja sitten ne jalat: huonekalun viimeistelee jalat. Jaloilla voi luoda yleisilmeeseen joko kaivattua kepeyttä, tukevuutta tai graafista ja modernia ilmettä.

Tee tilaus: tämä kaikki sujuu sukkelasti verkossa! Toimitamme valmiin huonekalun kotiisi. Ihanan vaivatonta, eikö? Täältä voit lukea lisää tilauksen tekemisestä. 
Koska haluamme tarjota kuluttajalle kilpailukykyiset hinnat, toimimme pääasiassa verkossa. Myymälöiden sijaan meillä on joitakin showroomeja, joissa voit käydä koeistumassa uuden pehmeän perheenjäsenesi ennen tilauksen tekemistä.
.

Tee eettisesti kestävä valinta

Huonekalumme valmistetaan kaikkien unelmien kaupungissa – Tampereella!
Kun hankit kustomin huonekalun:
• Tuet kotimaista työtä ja prosessien läpinäkyvyyttä.
• Panostat eettisesti kestävään kulutukseen, laadukas on ekoteko.
Käytämme huonekalujen rungoissa vain kotimaista pefc-sertifioitua puuta ja istuin- sekä selkätyynyissä kotimaisia täytteitä. Näin pystymme valvomaan materiaalien alkuperää.

  

Olemme mukana ennallistamassa hiilinieluja

Suon ennallistaminen tarkoittaa, että ojituksessa kärsinyt suoekosysteemi palautetaan takaisin kohti luonnontilaa. Käytännössä ojia tukitaan ja puustoa saatetaan poistaa, jotta vedenpinnan taso kohoaisi, suolajisto palautuisi ja turpeen muodostuminen (ja samalla hiilen sitominen) käynnistyisi.

Vihreä ajattelu ei ole meillä pelkkää sanahelinää:
Tuotantomme aiheuttaa hiilipäästöjä, siksi olemme mukana ennallistamassa hiilinieluja yhteistyössä Hiilipörssin kanssa! 
Tutustu Hiilipörssiin täältäTäältä voit lukea yrityksemme vastuullisuudesta lisää.